Kirppis-karuselli pyörii

MYYRMÄEN kirpparitarjonnassa on viime aikoina tapahtunut ja tapahtumassa muutoksia. Suosittu itsepalvelukirpputori Bella lopetti viime lokakuussa Myyrmannissa, eikä uutta sijaintia ole vielä löytynyt. Myös Lanttila sulki ovensa Varistossa syksyllä.

Fida muutti Ojahaasta Isomyyrin kauppakeskuksen toiseen kerrokseen, johon avattiin juuri myös Kierrätyskeskuksen uusi myymälä.

Fida, Pelastusarmeijan kirpputori ja Kierrätyskeskus ottavat vastaan tavaraa ja myyvät sitä edelleen. Omia aarteitaan myyntiin tuova joutuu suuntaamaan hieman kauemmas Myyrmäen keskustasta.

Eemelin kirppis sijaitsee Hämevaarassa ja Esterin kirppis Martinlaaksossa. Myyrmäen asemalla on myös Myyrmäki-liikkeen kirppis, jonne kuka tahansa saa tulla maanantaisin, keskiviikkoisin ja lauantaisin ilmaiseksi myymään. Lisäksi Myyrmäenraitilla pidetään siivouspäivän yhteiskirppis kahdesti vuodessa ja Jokiuoman puistossa puistokirppis kolme kertaa kesässä.

Rajiksen kirppiskahvila

Rajatorpassa aloitti viime lokakuussa uusi kirpputori. Rajiksen kirppiskahvila avasi ovensa Nuijatiellä. Tila oli ollut vapaana jo pitemmän aikaa, mutta viime kesän aikana tila ja toimijat löysivät toisensa.

TANJA RINNE, toinen kirpparin perustajista, kertoi että oli ajatellut asiaa ystävänsä kanssa pidemmän aikaa, mutta vasta nyt palaset loksahtivat paikalleen. Molempien elämäntilanne, vapaa tila sopivassa paikassa ja yhteinen halu tehdä eettisesti ja ympäristöystävällisesti motivoivaa työtä johtivat kirpparin perustamiseen.

”Työtä oli paljon, sillä koko tila piti remontoida ja maalisudit heiluvat ahkerasti”, Tanja kertoi. “Osin sellaistakin työtä, jota ei meistä kumpikaan osannut tehdä, mutta onneksi molemmilla on hyvät verkostot! Lähes kaiken kalustuksen täällä kirp- parilla ja kahvilassa hankimme itsekin kierrätyksen kautta, joten elämme kuten opetamme.”

Suunnitelmissa oli myös myytävän valikoiman laajennus, joka toteutuikin ennen joulua joulukuusien ja -kukkien vali- koimana. ”Ensimmäisen joulun hankinta-arvio oli hankala, kun kaikki oli uutta – paikka, asiakkaat ja valikoima, mutta selvi- simme kuivin jaloin ja ensi joulu on tietenkin jo helpompi”, arveli Tanja.

Rajiksen kirppiskahvilassa voi vuokrata pöydän tai ostaa hinnoittelupalvelun.

Kirppari sai avajaispäivänään Rajatorpan asukasyhdistykseltä tervetuliaiskukat ja tervetulotoivotukset. Kirppikselle on kertynyt mukavasti jo kanta-asiakkaitakin, joten kirpputoritoiminnalle on edelleen selvästi tilausta Myyrmäen alueella.